Satunnaisia ajatuksia 2020
20. kesäkuuta 2020
Mitä oikein tapahtui tylsistymiselle?
Yleensä tylsistyn hyvinkin nopeasti,
ellen ole koko ajan tekemässä jotain.
Nyt huomaan voivani istua vaikka tunnin tekemättä oikein mitään.
Tylsistyminen on aika suuri tekijä elämässäni,
enkä voi sanoa pitäväni tylsyyden puutteesta.
Tylsistyminen on ainakin omalla kohdallani tärkeä eteenpäin ajava voima.
Erityisesti se auttaa 'tärkeiden' asioiden tekemisessä.
Jos olen tylsistynyt viihteeseenkin,
niin yleensä alan siivoamaan tai tekemään jotain muuta hyödyllistä.
Saatan käydä kävelyllä tai opiskella jotain.
Kenties jopa opiskelen hieman matematiikkaa tai luen Marxia tai Leniniä.
Tylsyyden iskiessä teen asioita,
joita yleensä ei välttämättä huvita tehdä.
Nyt en ole siivonnut tai käynyt kävelyllä.
Koko viikon olen oikeastaan vain istunut tekemättä oikein mitään.
Hieman tietenkin sitä sun tätä,
muttei mitään suurempaa.
Tekemistä kyllä olisi,
pitäisi siivota, laskea matriisilaskareita ja
tehdä se viimeinen fysiikan labratyö,
jonka olen jostain syystä jättänyt roikkumaan...
Mutta kun ei huvita.
Eikä ole tarpeeksi tylsää, että huvittaisi.
Ehkäpä täällä kotopuolessa tavallista aktivoivammat tai hauskemmat
asiat estävät nopeasti tylsistymisen?
Ehkä odotan innolla seuraavaa hupia,
enkä sen takia tylsisty sitä odotellessa.
Tiedä häntä, mutta toivottavasti pian tulee taas tylsää.
7. kesäkuuta 2020 | #Satanismi
Miksi ihmeessä meidän tulisi rakastaa kaikkia,
kuten rakastamme itseämme?
Tai vielä laajemmin,
miksi meidän ylipäätään pitäisi rakastaa kaikkia?
Tällaista ideaa näkee kristinuskossa,
ja vaikka se kuulostaa mukavalta,
en onnistu löytämään sille erityisen järkeviä perusteita.
Miksi en vihaisi niitä,
jotka asettuvat tielleni tai tahtovat minulle pahaa?
Miksi ihmeessä minä rakastaisin heitä?
Tai miksi rakastaisin niitä,
jotka omistavat elämänsä luonnon pilaamiselle tai
köyhien maahan polkemiselle?
Mielestäni on täysin luonnollista vihata näitä ihmisiä
sen sijaan, että rakastaisin heitä.
Mikä tekee rakkaudesta niin erityistä?
Sanoisin, että yksi tärkeä tekijä on sen 'harvinaisuus'.
Tällä tarkoitan sitä, etteivät ihmiset rakasta kaikkia.
He rakastavat harvoja ja valittuja,
mikä lisää siten rakkauden arvoa.
Eikö rakkaus menetä arvonsa ja erityisyytensä,
jos jopa kaikista inhottavimmat ihmiset ja viholliset
saavat sen osakseen?
Toki ymmärrän miksi joku pitäisi tätä hyvänä ajatuksena.
Jos kaikki rakastavat toisiaan,
ei kenties olisi niin paljoa väkivaltaa ja sortoa.
Kukapa haluaisi vahingoittaa rakkaitaan?
Mutta todellisuudessa näin ei käy.
Sen sijaan ne, jotka pyrkivät rakastamaan vihollisiaan,
poljetaan jalkoihin.
Ne, jotka eivät rakkautta ansaitse,
eivät usein sitä myöskään vapaasti jakele.
Omalta osaltani voin sanoa,
etten jakele rakkautta reilulla kädellä.
Se on varattu harvoille ja erityisille ihmisille.
Annan ihmisille sitä,
mitä ajattelen heidän ansaitsevan.
Eivätkä oman harkintani mukaan useimmat ihmiset ole ansainneet
rakkauttani millään tavoin.
Yksi asia, jonka satanismi tekee, on tällaisten
ihmisten mieliin pinttyneiden ajatusten kyseenalaistaminen.
Satanismi kysyy tärkeitä "miksi?"-kysymyksiä asioista,
joita useimmat kenties pitävät järkevinä.
(koska heille on tyrkytetty sitä pienestä pitäen)
Uskon oman lähestymistapani olevan paljon luonnollisempi
ja hyödyllisempi ajatusmalli, kuin 'rakasta kaikkia'.
En kuitenkaan pidä sitä niin erityisenä.
Uskoisin, että useimmat noudattavat vastaavaa ajatusmallia.
Minä kuitenkin olen rehellinen siitä,
enkä hyväksy 'rakasta kaikkia' -mielialaa.
5. kesäkuuta 2020 | #RuneScape
Tässä hieman ajatuksiani RuneScape-pelin Zaros-jumalasta.
Hän on selvästi mieleeni oleva hahmo,
olenhan ottanut jopa hänen nimensä itselleni.
Voidaan aloittaa aivan alkeista.
Mitä Zaros edustaa?
Zarosta kuvataan pelissä kohtalon ja hallinnan (control) jumalana.
Näistä hallinta näkyy vahvemmin hänen edustamassaan ideologiassa,
kuin kohtalo.
Kohtalo on enemmänkin vain hänen erikoisosaamistaan,
sillä hän kykenee muita paremmin näkemään ja punomaan
kohtalon lankoja.
Hänen mukaansa elävien joukossa joku hallitsee aina muita.
Ei ole järjestelmää ilman hallitsijoita.
Tämä vastaa mielestäni todellisuutta, joku hallitsee aina.
Ideaalissa tapauksessa se olisi varmaankin demokraattinen järjestelmä,
jossa elävät hallitsevat yhteiskuntaansa ja itseään.
Yleensä kuitenkin pieni eliitti tuppaa hallitsemaan muita.
Hallitseminen näkyy myös muuten.
Hallitsemisen ollessa luonnollinen ja pakollinen osa maailmaa,
Zaros hyväksyy ja myöntää sen olemassaolon.
Hän kuitenkin painottaa,
että ennen kuin joku alkaa hallitsemaan muita,
tulisi hänen ensin hallittava itsensä.
Tämä on mielestäni hyvä huomautus,
sillä hallitsija, joka ei pysty hallitsemaan itseään,
tulee varmasti olemaan huono hallitsija,
joka tekee huonoja tai itsekkäitä päätöksiä.
Tästä seuraakin suoraan yksi tärkeä Zaroksen ideologian osa.
Henkilön 'tiedon' ja 'voiman' tulisi olla tasapainossa.
Kenelläkään ei tulisi olla enemmän valtaa
kuin hänellä on viisautta sitä käyttää.
Samoin kenellekään ei tulisi antaa enemmän vastuuta,
kuin hän on valmis kantamaan.
On myös huomautettava,
ettei vaa'an kallistuminen toiseenkaan suuntaan ole ideaalia.
Mitä hyötyä on valtavasta määrästä tietoa,
jos sitä ei voi mitenkään hyödyntää?
Mitä hyötyä on loistavasta johtajuustaidosta,
jos sitä ei saa koskaan hyödyntää?
Zaroksen hahmossakin hallinta näkyy vahvasti.
Hän on hyvin rationaalinen olento.
Tämähän ei kuitenkaan tarkoita tunteiden puutetta.
Sen sijaan hän on tunteidensa herra, eikä toisin päin.
Pyrin itsekin noudattamaan elämässä samankaltaista sääntöä,
enemmän tai vähemmän onnistuen.
Zaros on RuneScapessa myös pimeyden ruumiillistuma.
Pidän melkoisesti tästä aspektista.
Pimeys on usein aika kylmästi kohdeltu osa maailmaa.
Sen ei tulisi olla vain pelottava asia.
Toki varjot voivat piilottaa uhkia,
mutta ne voivat myös piilottaa sinut uhilta.
Eikö maailma ole hieman väritön paikka,
jos kiinnitämme huomiomme pelkästään sen valoisiin ja iloisiin osiin,
sen sijaan, että katsoisimme sitä kokonaisuudessaan?
Emmekö elä itsepetoksessa,
jos kiellämme puolet maailman luonteesta?
Tästä pääsen lyhyesti vielä Zaroksen etiikkaan.
Olemme tottuneet ajattelemaan asioita joko hyvinä tai pahoina.
Vaikkakin jokainen,
joka asialle hetken aikaa uhraa,
varmasti pian oivaltaa sen olevan melkoisen harmaata aluetta.
Zaros etiikassaan nojautuu enemmänkin 'tavoitteet pyhittävät keinot'
-tyyppiseen ajatteluun.
Tarkemmin sanoen, hän ei usko hyvään ja pahaan.
Hän ymmärtää ne käsitteet,
mutta hylkää ne turhina.
"There is only action and consequence.",
on vain tekoja ja niiden seurauksia.
Olen itsekin samalla kannalla,
mitä etiikkaan tulee.
Sanottakoon vielä, että toki ymmärrän riskit ja ongelmat,
joita 'tavoitteet pyhittävät keinot' -ajattelumalli tuo mukanaan.
Tällaisesta onkin esimerkkejä RuneScapen tarinassa Zaroksesta.
5. kesäkuuta 2020
Suunnittelemme tässä pienellä kaveriporukalla telttaretkeä.
Säähän on tietenkin aina tärkeä tekijä retken onnistumisen kannalta,
mutta hassua kyllä,
en ole ennen ajatellut kuinka tärkeitä nuotiot oikeasti ovat.
Enpähän ole toisaalta sen suuremmin retkiä suunnitellutkaan.
Retkihän ei ole mikään retki,
jos sen aikana ei saa grillata!
Ja grillaamiseen tarvitaan tietenkin tuli.
Retken ruokapuolen suunnittelu mullistuu heti,
kun nuotio poistetaan yhtälöstä!
Ei makkaroita eikä pihvejä.
Ei mitään grillattavaa.
Eikä pelkästään grillaus, mutta mistä lämmin vesi?
Velihän heti fiksuna ehdotti vedenkeitintä... joka ei toimi ilman sähköä.
Ilman tulta ja nuotiota jäävät perunatkin keittämättä!
Nuotiohan on tärkeä muutenkin kuin vain ruoan mielessä.
Mikä retki se nyt on,
missä ei voida iltaa viettää nuotion ääressä istuskellen?
Voihan sitä muuallakin istua,
mutta eihän siinä ole samanlaista tunnelmaa.
Nuotio myös pitää hyttyset loitolla ja tarjoaa mukavaa valoa
illan hämärään!
Nyt pitää sitten vain toivoa,
että metsäpalovaroitus häipyisi ennen retkeä.
Hieman sitä epäilen.
Mutta eiköhän retkestä saa hauskan muutenkin,
kunhan on ainakin mölkky mukana!
Sillä puukalikallahan voi varmaan heitellä niitä hyttysiäkin,
jos tuuli ja helle eivät niitä riitä karkoittamaan.
29. toukokuuta 2020 | #Tietotekniikka
Linuxin käyttäminen on ainakin itseni yllättäen muuttanut radikaalisti tapaani katsoa tietokoneita.
Erityisesti, kun eteen tulee asioita, joista en pidä tai eivät toimi oikein.
Törmätessäni tällaiseen, en enää juurikaan valita asiasta.
Sen sijaan lähden etsimään tietoa siitä,
miten voin päästä kyseisestä ominaisuudesta eroon.
En enää ajattele tietokonettani esineenä, jonka ominaisuuksiin en voi vaikuttaa.
En myöskään tunne olevani niin paljon muiden armoilla,
kun kyse on käyttöjärjestelmäni mukavuudesta.
Toisin kuin Windowsilla.
Tietenkin olen edelleen riippuvainen muiden työstä.
Enhän minä itse osaa edes ohjelmoida.
Mutta nyt minulla on suurempi vapaus valita kenen ohjelmistoja käytän,
ja miten niitä yhdistelen toisiinsa.
Tämän lisäksi olen alkanut kirjoittamaan erittäin yksinkertaisia skriptejä.
Ennen huomatessani jonkin työlään asian, jota jouduin toistamaan paljon,
valitin vain asiasta.
Nyt kysyn: "Voinko jotenkin tehdä tästä helpompaa?"
Yleensä vastaus tähän on kyllä!
Voisin esimerkkinä tästä antaa pienen skriptini,
jonka kirjoitin juuri ennen tämän kirjoittamista.
Ongelmanani oli se, ettei näytön kirkkauden säätö jostain syystä toiminut oikein.
Voisin manuaalisesti muuttaa sitä muokkaamalla yhtä pientä tekstitiedostoa.
Mutta voin tehdä sen nyt vielä helpommin, koska tein sille komennon.
Riittää kun kirjoitan "kirkkaus 100" asettaakseni kirkkauden arvoksi 100.
Toinen esimerkki,
kenties parempi sellainen on Minecraft serverin käynnistäminen.
Minun piti sitä varten suorittaa komennot ensin sen käynnistämiseksi ja
sitten konsolin avaamiseksi.
Sen jälkeen minun piti selvittää mikä sen hetkinen IP-osoitteeni on
(se on dynaaminen eli se vaihtelee), kopioida se ja lähettää se kavereilleni.
Työlästä.
Lisäksi servuja oli useampi, modattu ja vanilla.
Vielä työläämpää.
Joten kirjoitin yksinkertaisen "mineservu" skriptin, joka tekee sen puolestani.
IP-osoitteenkin se selvittää, heittää sen perään tarvittavan portin ja
tallentaa sen leikepöydälle, mistä saan sen helposti lähetettyä.
Paljon helpompaa!
Windowsia käyttäessä tällainen mahdollisuus ei olisi koskaan edes tullut mieleeni.
Kun suosittelen Linuxia muille, en tee sitä vain siitä syystä,
että pidän sitä paljon mukavampana ja parempana käyttöjärjestelmänä.
Suosittelen sitä myös, koska sillä on mielestäni potentiaalia muuttaa täysin miten kyseinen henkilö ajattelee tietokoneita ja mitä niillä voi tehdä.
Tällainen ajattelun muutos on mielestäni paljon hyödyllisempi,
kuin mukavampi sovellusmenu.
28. toukokuuta 2020 | #Tietotekniikka
Päätin tästä ruveta hieman varkaisiin.
Päivitän tämän Satunnaisia ajatuksia blogin tyyliä ottaen mallia Luke Smithin blogin .css-koodista.
Se on mielestäni tyyliltään hienompi ja helpompi lukea, kuin Chris Weren vastaava.
Sieltä siis kopioin sivuston alkuperäistä tyyliä.
Muuttelin jo hieman värejä ja lainasin koodia pelkästään blogiini, ainakin toistaiseksi.
Olen kuitenkin laiska, enkä jaksa erityisesti siistiä vanhempia postauksia.
Tämähän tietenkin tarkoittaa, että oman sivustoni koodi on täyttä sotkua, mutta tuskinpa sitä kukaan lukee.
Sille yhdelle, joka täältä juttuja matkii: Älä kopioi suoraan!
Esimerkiksi tuo article-luokka, jota olen näissä käyttänyt ei ole enää tarpeen.
Luulisin.
27. toukokuuta 2020
Mikä tekee väittelystä 'hyvän'?
Tällainen kysymys tuli mieleeni tuossa jonkin aikaa sitten ja olen sitä pikkuisen pohtinut.
Hyvällä en siis tarkoita ulkopuolisille viihdyttävää, jota ymmärtääkseni usein yhdysvaltalaisissa väittelyissä haetaan.
Sen sijaan tarkoitan sillä mukavaa tunnetta väittelyn jälkeen sen osanottajille.
Lisäksi onnistuneen tai hyvän väittelyn on mielestäni oltava edes jossain määrin tuloksellinen.
Hieman asiaa ajateltuani, huomasin ainakin joitain asioita, jotka johtavat hyviin väittelyihin.
Pyrin tässä kirjoituksessa niitä hieman erittelemään, mutta jatkan aiheesta mitä luultavimmin myöhemmin.
Väittelythän ovat yleensä hyvin yksinkertaisia alkuasetelmiltaan:
väittelijät omaavat eriävät mielipiteet jostain tietystä asiasta.
On myös hyödyllistä, että asiasta väittelevät oikeasti ovat sillä kannalla, jonka puolesta he väittelevät.
Toki on mahdollista väitellä asioista, joihin ei itse usko, mutten koe sen olevan yhtä 'aitoa' ajatusten vaihtoa.
Kenties lystikkäästi, on hyvä väittely mielestäni luonteeltaan enemmänkin keskustelua kuin väittelyä.
Väitellessä halutaan puolustaa omaa kantaa, mutta sitä enemmän tulisi mielestäni pyrkiä yhdessä kohti parempaa ymmärrystä aiheesta.
Niin omasta kuin toisenkin ajattelusta ja syistä eri kantojen takana.
Väitellessä on helppo langeta vain omien mielipiteidensä toistamiseen toiselle ja jättää kuuntelematta mitä toinen sanoo.
Tällaista väittelyä esimerkiksi näkee usein televisiossa, varmasti osittain ajanpuutteen vuoksi.
On erittäin tärkeää, että osanottajat kuuntelevat toisiaan ja vastaavat oikeasti toistensa tekemiin väitteisiin sen sijaan, että he vain toistaisivat ennalta päätettyjä lauseita.
Tästähän nähdään aina välillä koomisiakin esimerkkejä, joissa väittelijä kysyy toiselta kysymyksen, johon hän jo edellisessä puheenvuorossaan vastasi.
Eräs kysymys on hyvin tärkeä väittelyissä ja sen tulisi ohjata väittelyn kulkua.
Se on kysymys, jonka pitäisi olla läsnä jatkuvasti.
Se on yksinkertaisesti: "Miksi?".
Miksi kaksi väittelijää ovat eri mieltä toistensa kanssa?
Se on hyvin tärkeä kysymys monella tasolla.
Ensinnäkin eriävyyden alkusyyn löytäminen voi viedä väittelyn syvemmälle tasolle, kuin pelkästään pinnallisten eriävien mielipiteiden vertailu.
Toiseksi se on avain toisen osapuolen, tai vastaavia mielipiteitä omaavan yleisön, vakuuttamiseen oman kannan oikeellisuudesta.
Juurisyiden, mielipiteiden perustusten, murtaminen on hyvin tehokas tapa saada ihmiset ajattelemaan asioita uudelta kantilta.
Ja erityisesti tähän päämäärään pyrkimiseen on "miksi" niin erittäin tärkeä kysymys, johon molempien osapuolten tulisi kiinnittää huomiota.
Mainitsin jo aiemmin ajan, joka todella on tärkeä tekijä väittelyissä.
Väittelyllä on oltava tarpeeksi aikaa tapahtua eikä sitä tulisi rajata mihinkään minuuttiaikatauluun.
Väittelythän usein voisivat jatkua loputtomiin, mutta yleensä osapuolet lopulta väsyvät.
Tarkka takaraja kuitenkin pakottaa kiirehtimiseen ja oman kannan kärkkääseen puskemiseen.
Eikä pelkästään tämä, vaan väittelijöillä on oltava molemmilla tarpeeksi aikaa selittää omaa kantaansa ja ajatustaan.
Ideaalitapauksessahan tämä toimisi niin, että molemmat osapuolet antavat toistensa puhua.
Tämä kuitenkin toimii surullisen harvoin, joten virallisissa väittelyissä käytössä olevat aikarajat ovat sopivahko ratkaisu.
Ne tosin tuovat mukanaan jälleen kiirehtimisen ongelman.
Lisäksi väittelyssä tulisi olla taukoja puhumisesta, jotta osapuolilla on aikaa koota ajatuksensa.
Harmillisesti tauon pitämisen sijaan tällaisissa kohdissa usein käy juuri päinvastoin ja toinen osapuoli käyttää tilannetta hyväkseen julistaen omaa kantaansa voittajaksi tai muuta vastaavaa.
Riittävä aika, osapuolten yhteistyö väittelyn laadun ylläpitämiseksi ja pyrkiminen aina vain syvempien alkusyiden pohdintaan ovat siis mielestäni joitain tärkeimpiä hyvän väittelyn vaatimuksia.
Toki näitä on muitakin, kuten vaikka aiheessa pysyminen ja jaarittelun välttäminen, mutta ehkä tämä riittää tälle kertaa.
Kenties kirjoitan niistä vastaavia mietteitä myöhemmin.
Olisin tietenkin kiinnostunut pohtimaan asiaa enemmänkin, kenties lähdenkin tästä väittelemään aiheesta jonkun kanssa.